Äidiksi ja äitinä Lontoossa: Osa 1/2 Hot

Petteri Spåra   September 13, 2013  
 
0.0 (0)
27173   0   0   0   0   0
Write Review

Elin etäsuhteessa brittiläisen avomieheni kanssa vuosia ennen perheen perustamista, eikä raskautenikaan varsinaisesti ollut suunniteltu tai ajoitettu, ainoastaan toivottu. Satuimme harvinaisen hedelmälliselle yhteiselle työmatkalle syyskuussa 2011, ja kuukautta myöhemmin löysin itseni Heathrow’n kolmosterminaalista tekemästä Bootsista ostettua raskaustestiä.

Raskaana – jes, ja apua! Mitä nyt?

Matkustelin koko raskausajan paljon työni takia, ja jaoin aikani Suomen, Sveitsin ja Britannian välillä. Vaikka tieto tulevasta vauvasta syksyllä 2011 oli valtavan iloinen, jännittävä ja mullistava uutinen, seurasi sitä väistämättä myös käytännön pohdinta: mitä tässä nyt pitäisi tehdä ja missä?

Suomalaisittain edelleen aika vanhana esikoisen odottajana käännyin ensimmäisenä perheellisten suomalaisten lapsuudenystävieni puoleen ja kyselin, mitä he osassani tekisivät. Kaikki ylistivät suomalaista sairaanhoitoa ja synnytysosaamista ja kehottivat minua ehdottomasti seuraamaan suomalaista järjestelmää ja synnyttämään Suomessa.

Olin seuraavan kuukauden kiinni töissä Sveitsissä, ja kävin siellä ensimmäisessä ultrassa. Palatessani Suomeen varasin ajan neuvolasta ja kiikutin kätilölle ylpeänä ensimmäisen sormuksen näköisen kuvan sikiöstä. Hän halusi kuunnella vauvan sydänääniä Doppler-kuulokoneella, mutta emme onnistuneetkaan paikantamaan niitä. “Ei täältä kyllä kuulu mitään”, oli kuuntelun lakoninen tulos. Sain joka tapauksessa neuvolakortin ja lähetteen 12vkon ultraan, jossa sydänäänet olisi voitu varmuudella tarkistaa, mutta johon olisi ollut jännitysaikaa yli kaksi viikkoa. Olin joka tapauksessa tulossa Lontooseen, joten varasin heti ajan yksityisestä Wimbledonin Parkside Hospitalista. Pääsimmekin mieheni kanssa sinne käytännössä ilman odotusaikaa, ja huojennukseni oli melkoinen, kun kuvassa näkyi herneen kokoinen, innokkaasti potkiva alkio. Kaikki oli siis hyvin. Siellä ihmeteltiin kovasti, että jossain käytetään vielä niinkin vanhaa kalustoa kuin Dopplereita, niillä kun ei alkuraskaudessa kuulemma saada välttämättä lainkaan luotettavia sydänääniä. No, tulipahan pelättyä.

Seikkailua eurooppalaisessa byrokratiassa

Sairaala- ja lääkärikokemuksilta onneksi raskauteen asti välttyneenä olin elänyt vuosia siinä harhaluulossa, että EU:n sisällä terveydenhoito sujuu mutkattomasti, ja voin esimerkiksi hoitaa raskauden aikaiset tarkastukset joko Suomessa, Englannissa tai molemmissa, ja valita, missä haluan synnyttää. En ollut rekisteröitynyt asukkaaksi Lontoossa, sillä pysyvä asuinpaikkani oli aivan raskauden loppumetreille saakka Suomi. Kuitenkin yrittäessäni kirjautua pikaultran jälkeen mieheni suosittelemalle läheiselle NHS-klinikalle, vastaanotto oli suorastaan torjuva: tarjoamallani (suomenkielisellä, mutta vain ulkomailla käytettävällä!) eurooppalaisella sairasvakuutuskortilla ei ollut mitään virkaa tai vaikutusta, virkailijat halusivat ainoastaan tietää, oliko minulla oleskelulupa Englannissa, ja mikä NHS-numeroni on. Muussa tapauksessa minulla ei kuulemma olisi mitään asiaa heidän terveydenhuoltojärjestelmäänsä.

Ehdin jo melkein vaipua epätoivoon, kun selvisi, että saadakseni NHS-numeron minun piti todistaa asuvani pysyvästi Englannissa, enkä olisi halunnut muuttaa kotipaikkaani Suomesta Britteihin, sillä ykkösvaihtoehto mielessäni oli edelleen synnyttäminen Suomessa. Klinikalla minulle kuitenkin selitettiin, että eurooppalainen sairasvakuutus kattaa ainoastaan “äkilliset ja yllättävät” sairastapaukset muissa EU-maissa – odotusaika ja synnytys eivät sattuneesta syystä kuulu niihin. Suomessa Kela onneksi neuvoi, että voin huoletta muuttaa osoitteeni tilapäisesti Lontooseen ja pysyä silti heidän järjestelmässään ensimmäisen vuoden ajan. Myös suomalainen neuvolantätini suhtautui asiaan myönteisesti ja lupasi pyytää kirjallisen todistuksen synnytyksistä vastuussa olevalta lääkäriltä sen varalta, että englannissa epäillään laskuni jäävän säädösten vastaisesti heidän hoidettavakseen.

Niinpä muutimme mieheni kanssa hänen talonsa sähkölaskun minun nimiini, ja sain sekä NHS-numeron että kansallisen vakuutusnumeron NIN:n (national insurance number). Jälkimmäiseen tosin tarvittiin kirjallisen hakemuksen lisäksi käynti läheisessä Job Center Plussassa, jossa minut haastateltiin henkilökohtaisesti ennen kuin todettiin kelpaavan lontoolaiseksi. 

Juustoja, ei juustoja: raskausajan ruokavalio

Raskausajan kontrolleista tuli lopulta melkoinen farssi, suurelta osin varmasti juuri liikkuvuuteni takia. Suomen ja Britannian käytännöt raskauden valvonnassa vaihtelevat, ja molemmat maat halusivat minun käyvän kontrolleissaan oman järjestelmänsä mukaisesti, jotta tietoni olisivat ajan tasalla huolimatta siitä, kummassa maassa päättäisin synnyttää. Suomessa minun olisi ennen synnytykseen pääsyä pitänyt myös tehdä erilliset verikokeet sairaalabakteerin varalta, mikäli olisin viettänyt yli 24h englantilaisessa sairaalassa. Muuten verikokeet ja muut tuntuivat olevan Suomessa ja Englannissa aika samanlaiset. Jostain syystä tosin veriryhmäni merkittiin Lontoossa eri tavalla kuin Suomessa, joten sain antaa muutaman ylimääräisen veriputken.

Suomalainen kätilöni kirjoitti huomionsa neuvolakorttiin suomeksi, mutta piirsi mukavasti sydämen kuvan sykkeen kohdalle ja yritti muutenkin koodata merkintöjään kansainväliseen muotoon. Lontoossa pääsin myös vihdoin lähiklinikkamme asiakkaaksi, ja minulle avattiin oma seurantakansio. Yksi yllättäviä ensimmäisiä kysymyksiä oli toivomani synnytyssairaala: täällä synnytyspaikka pitää varata etukäteen, eikä ollut lainkaan varmaa, pääsisinkö haluamaani sairaalaan, koska olin jo neljännellä kuulla raskaana ja paikat varataan kuulemma yleensä heti 12. viikon ultran jälkeen. Onneksi tilaa kuitenkin löytyi.

Huvittavimpana yksittäisenä muistona kolmen eri maan raskausseurannasta mieleen jäivät tulevalle äidille annetut terveellisen elämän ohjeet: Suomessahan odottaville äideille ei suositella raakaa kalaa, pehmeitä juustoja tai raakaa lihaa. Alkoholia ei pitäisi nauttia lainkaan, ja sokeripitoisia juomia pitäisi välttää. Sveitsissäkään raakaa kalaa ei suositella, mutta raaka ja kuivattu liha ovat ok, samoin kaikki juustot. Ja jos ravintolassa pitää valita light coken ja viinilasillisen välillä, niin jälkimmäinen on ainakin ranskankielisten sveitsiläisten mukaan ehdottomasti terveellisempi vaihtoehto!

Englannissa ensimmäinen listeria-bakteerin välttämiseen saamistani ohjeista oli jostain syystä se, että minun pitäisi välttää kontaktia lampaiden ja lampolan jätösten kanssa. Kissoista ei mainittu mitään, vaikka Suomessa ensimmäinen huoli tuntui olevan mahdollisen kissanpissalaatikon tyhjennys ja sen bakteerivaarat. Ruokarajoitukset täällä Lontoossa muistuttivat suomalaisia sillä rajoituksella, että neuvolan mukaan “tuopillinen olutta tai kaksi shandyä päivässä” olisi ollut terveellisyyden rajoissa. Kaikki kolme maata neuvoivat pesemään vihannekset ja pysyttäytymään mahdollisuuksien rajoissa “kotimaisissa tuotteissa”; itse söin kyllä kaikkien maiden antimia tasapuolisesti, pienellä trooppisella lisävivahteella.

Ei valmennusta eikä paljon valmistautumistakaan

Liityin Facebookin “London Finnish mums - Lontoon suomiäidit” –ryhmään jo hyvissä ajoin ennen tyttäremme syntymää, mutta mammakahvit ja muut jäivät vain suunnittelun asteelle. Helpotti kuitenkin huomata, että muut suomalaiset äidit vaihtoivat netissä vilkkaasti kokemuksiaan ja sopivat niin leikki- kuin kahvitreffeistäkin.

 Suomen neuvolasta sekä itseäni että miestäni patistettiin erilaisiin perhevalmennuksiin ja –tapaamisiin, mutten loppujen lopuksi käynyt niistä yhdessäkään. Miestäni lähinnä vain nauratti, kun ehdotin, että voisimme pääsiäislomalla sukuloinnin lomassa käydä neuvolassa “isän terveyskartoituksessa” ja juttelemassa kätilöille tulevan isyyden haasteista. On tietysti hienoa, että Suomessa raskaus nähdään mielestäni brittiyhteiskuntaa enemmän koko perheen prosessina ja isäkin pääsee mukaan hoidon piiriin, mutta itseäni mietityttää, moniko isäkokelas todellisuudessa muuttaa ruokailu- tai liikuntatottumuksiaan yhden kumppaninsa raskaudenaikaisen neuvolakäynnin perusteella. Huomionarvoista oli sekin, että suomalainen neuvola halusi tietää lapsen isästä nimen, syntymäajan ja puhelinnumeron lisäksi vaikka mitä veriryhmästä mahdollisiin perinnöllisiin sairauksiin ja työpaikkaan asti, kun taas Lontoossa riittivät perusyhteystiedot.

Lontoossakin olisi perhe- ja synnytysvalmennusta ollut tarjolla, mutta olin ilmoittautumisen suhteen liikkeellä armottoman myöhään: kaikki paikat lähietäisyydellä oli varattu pitkälle lasketun aikani tuolle puolen. Täkäläisten odottajien kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä, jos vain mahdollista. Itse odotin ehkä liian orjallisesti NHS-numeroa ja ensimmäistä potilaskäyntiä, vaikka paikkojen varaaminen olisi varmasti onnistunut jo aiemmin, jos minulla vain olisi ollut pokkaa soitella eri Children’s Centereihin. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja nopeasti, ja meille sattui niin hienosti opastava kätilö, etten usko menettäneeni perhe- tai synnytysvalmennusten väliin jättämisessä paljoakaan.

User reviews

There are no user reviews for this listing.
Ratings (the higher the better)
Hyödyllisyys
Comments
Please enter the security code.
Powered by JReviews